Kasakoista...
Atamaani Bohdan johdolla muodostettiin 1649 itsenäinen Ukrainan kasasakkavaltio, mutta 1654 kasakat joutuivat tunnustamaan Venäjän yliherruuden. Venäjän suuret kapinaliikkeet 1600- ja 1700-luvulla olivat kasakoiden aikaansaamia. Kuuluisia kapinajohtajia olivat: Pugatsjovis, Stenka Razin ja Kondrati Bulavin (1660-1708, Donin kasakka). Myöhemmin kasakat toimivat myös eräänlaisina poliisivoimina Venäjään liitetyillä alueilla, muun muassa Suomessa. Ensimmäisessä maailmansodassa kasakka-armeijoiden vahvuus oli 300.000 miestä. Sisällissodassa 1918-1920 kasakoiden enemmistö taisteli bolshevikkeja vastaan. Sodan jälkeen kasakoiden sotilaalliset yksiköt hajotettiin.
Kasakka oli vapauden symboli. Vieraalla maalla palkkasotilaina palvelleet kasakat eivät koskaan tieten tahtoen surmanneet tai haavoittaneet vastapuolen taistelevaa kasakkaa ja jokaisella kasakalla oli aina mukanaan kourallinen kotiseudun multaa. Venäjän sana kozaki (alun perin turkkilainen sana) tarkoittaa vapaata miestä, kuljeskelevaa työläistä tai rosvoa, joka ei ollut sidoksissa maahan. "Ei ollut sitä ammattia, jota kasakka ei olisi taitanut, hän osasi keittää viinaa, rakentaa ajopelejä, valmistaa ruutia, tehdä sepäntöitä ja harjoittaa viilarin ammattia, ja lisäksi huvitella hurjasti, juoda ja elämöidä, niin kuin vain venäläinen osaa kaikki se luonnistui häneltä."
Ukrainassa (Donin laakso) kasakoita sanottiin zaporogeiksi omalaatuisen Dnjeprin putouksilla olleen kasakka-armeijan asuinpaikan mukaan . Kasakkayhteisöt määrittivät hyvin merkittävästi elämää Ukrainassa ja Kuban-joen maisemissa. Zaporogikasakat muodostivat hetmanin (päällikön) johtaman sotilaallisen veljeskunnan, joka sovelsi karkeaa ja mutkatonta "demokratiaa". Jokainen riittävän toverillinen ja taistelunhaluinen mies oli tervetullut yhteisöön, ja zaporogeista kehittyikin eräänlainen "muukalaislegioona", jonka jäsenistä moni oli paennut Moskovan ruhtinaskunnasta, tataarien kaanikunnista tai Puolasta. 1600-luvun alussa heidän ainoa luja yhdyssiteensä Venäjään oli ortodoksinen usko.
Kasakat ovat alkuperältään lähinnä sortoa paenneiden venäläistalonpoikien jälkeläisiä. Talonpoikien pako etelään saattoi alkaa jo 1200-luvulla Kultaisen Ordan (mongolien perustama, nykyisen Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin alueella sijainnut keskiaikainen valtio) aikana ja jatkui myöhemmin Venäjän maaorjuuden edetessä. Kasakoihin liittyi myöhemmin myös muitakin etnisiä ryhmiä pienemmissä määrin (esimerkiksi tataareita ja kalmukkeja).
Koska kasakoihin oli mahdollista liittyä lähes kuka tahansa jumalaan uskova mies, heidän etninen koostumuksensa oli kirjava, mutta se säilyi pääosin venäläisenä sulauttaen joukkoonsa muut ryhmät.
Kasakat olivat hyödyllisinä puskurina Aasian kansoja vastaan ja saivat tämän takia erivapauksia. Vuodesta 1776 heitä palveli myös Venäjän vakinaisessa armeijassa. Kasakoilla oli aikanaan suuri merkitys uudisasuttajina Venäjän laajentuessa Siperiaan ja Kaukoitään. 1900-luvulla kasakoilla ei enää ollut tällaista käyttöä ja vallankumouksen jälkeen heidän erivapautensa kumottiin. Stalin vainosi kasakoita ankarasti. Niinpä 20 000 kasakkaa liittyi toisessa maailmansodassa saksalaisten puolelle. Tämä tiesi lisää kostotoimia Saksan jouduttua tappiolle.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kansallistunne on noussut jälleen kasakkayhteisössä, jotka hiljan sopivat Amurin kasakka-armeijan henkiin herättämisestä. Kasakat ovat melko näkyvästi esillä Venäjän kansallisia ja ortodoksisia arvoja korostavissa poliittisissa liikkeissä.
