STRANDMAN Alexander Maximilian

Syntyi Kivennavalla 07.10.1856, kuoli Helsingissä 08.02.1933.
Vanhemmat asessori, hovineuvos Ferdinand STRANDMAN ja Beata Rosalie TEETGREN. Puoliso Maria SEMENOV, syntyi 22.08.1859, kuoli Helsingissä 02.11.1920.

Käytyään Pihkovan sotilaslukion Alexander Strandman astui palvelukseen vapaaehtoisena sotamiehenä venäläiseen 91.Väinänlinnan (Dvinan) jalkaväkirykmenttiin (joka todennäköisesti sijoitettuna Suomeen) 07.06.1874. Ylennys nuoremmaksi aliupseeriksi 10.07.1876. Oppilaana Helsingin junkkarikoulussa 1876-1878. Koulu oli sijoitettuna Helsingin Liisankadulle, nykyisen Sotamuseon paikalle. Koulu lakkautettiin keväällä 1879, minkä jälkeen rakennuksissa koulutettiin syksystä 1879 syksyyn 1881 ns. Opetuskomppaniassa Suomen ensimmäisen asevelvollisen sotaväen aliupseerikaaderi. Junkkarikoulun tutkinnon läpäistyään Strandman ylennettiin 16.04.1878 vänrikiksi ja siirrettiin edelliseen 91.Väinänlinnan jalkaväkirykmenttiin. Ylennys aliluutnantiksi 14.07.1879, luutnantiksi 07.06.1884 ja alikapteeniksi (stabskapten) 03.04.1888.

Alexander Strandman erosi aktiivijoukko-osastosta ja siirrettiin Suomen sotaväen reservin vakinaiseen päällystöön 21.01.1893. Suomen sotaväen 8 tarkk´ampujapataljoonilla oli kullakin neljä reservikomppaniaa, joita siis oli yhteensä 32. Nämä reservin vakinaiset virat olivat siis hallinnollisesti erillinen organisaatio, jota valvoi kunkin aktiivipataljoonan alaisuudessa everstiluutnantin arvoinen piiriesiupseeri (distrikts stabsofficer). Reservikomppanioissa palvelivat, kukin kolmen kesäharjoituksen ajan, ne asevelvolliset, jotka olivat nostaneet kutsuntatilaisuudessa ns. "helpon arvan" ja välttyneet siten kolmivuotiselta palvelukselta kyseisessä tarkk´ampujapataljoonassa. Alexander Strandman määrättiin 13.02.1893 alikapteenina 23.Mäntyharjun reservikomppanian päälliköksi. Hän sai vahvistuksen virkaan 29.06.1894 ja ylennettiin kapteeniksi 17.04.1897. Strandman siirtyi 06.05.1898 vastaavaan tehtävään 22.Mikkelin reservikomppaniaan. Mikkelissä oli myös 6.Mikkelin tarkk´ampujapataljoona (puukasarmeissa, jonne on pystytetty nykyään Jalkaväkimuseo).

Tämän pataljoonan alaisuudessa toimiva 22.reservikomppania oli kuitenkin sijoitettu kaupungin ulkopuolelle.

Alexander Strandmanin ura päättyi kansallisessa sotaväessä, kuten muidenkin Suomen sotaväen upseereiden kohdalla, Bobrikoffin venäläistämistoimenpiteisiin ja sotaväen lakkauttamiseen 14.01.1902.

Vain murto-osa lakkautetun Suomen sotaväen upseereista tarttui mahdollisuuteen palvella upseerin virassa Venäjällä tai Suomeen sijoitetussa venäläisessä joukossa, siitäkin huolimatta, että moni oli uransa jossakin vaiheessa ollut upseerina venäläisessä joukko-osastossa. Tosin eräät nuorimmista kutsuttiin palvelukseen Japanin sodan aikana, jotkut jopa vuonna 1914. Alexander Strandman oli siis poikkeus, kun hän otti vastaan virkaatekevänä Helsingin sotilaspiirin komentajan tehtävät heti lakkauttamisen jälkeen 31.01.1902. Everstiluutnantiksi ylennettynä Strandman tuli sotilaspiirin vakinaiseksi komentajaksi 26.02.1904. Everstiksi hänet ylennettiin 06.12.1911. Tässä vaiheessa hän oli ollut jo pitkään Venäjän ja Suomen venäläistäjien palvelija, siis kotimaassaan sortajien joukkoon kuuluva sotilasvirkamies. Tässä suhteessa kaikki vielä voimistui, kun hän astui jäseneksi Suomen Senaattiin 18.06.1913. Hänen tehtävänään oli Senaatin talousosastossa (nykykielellä maan varsinainen hallitus) hoitaa siviilitoimituskunnassa apulaispäällikön tehtäviä. Kyseinen Senaatti edusti pimeintä Venäjän vallan aikaa, sillä talousosaston varapuheenjohtaja ("pääministeri") oli täysin venäläinen henkilö, entinen Suomen kenraalikuvernöörin kanslian päällikkö todellinen valtioneuvos Mihail Borovitinov.

Kaikki päättyi Venäjän maaliskuun vallankumoukseen 16.03.1917, jonka seurauksena myös Strandman joutui eroamaan senaattorin virasta 26.03.1917. Itsenäisellä Suomella ei ollut enää tehtäviä 60-vuotiaalle
Alexander Strandmanille.

Sulje