Islamin syntyhistoria alkaa 600-l Muhammedin ajalta. Hänen kuollessaan 632 islamilainen maailma oli laajennut Arabian niemimaan alueelle.
Muhammedin seuraajat kalifit jatkoivat levittäytymistä kahden ensimmäisen kalifin aikana (Omar ja Abu Bakr). Laajeneva islam aiheutti sotilaallisen uhkan Euroopalle. Bysantti idän vartijana onnistui torjumaan muslimit pariinkin kertaan 700-800-luvuilla ja säilyi siten aina vuoteen 1453, jolloin ottomaanit valtasivat Konstantinopolin, ja muuttivat sen Istanbuliksi.
Eurooppaan Arabit etenivät Gibralttarin kautta. Vuonna 711 salmi ylitettiin ja vasta Frankkien Kaarle Martel onnistui pysäyttää Arabiekspansio Poitiers´ssa vuonna 732.
Islamilainen maailma aiheutti Euroopan suurimman uhan, vaikka mannerta uhkasi kaksi muutakin uhkaa, viikingit ja madjourit (unkarilaiset).
Juuri vääräuskoisten muslimien uhka oli yksi syy eurooppalaisten vuosina 1096-1291 suorittamien ristiretkien taustalla.
Islamille oli ominaista hajanaisuus. Valtiollisesti islam oli heimoyhteisön tasolla, integroivana tekijänä heillä oli uskonto. Tämä olikin islamia eniten heikentävä tekijä. Kiista siitä kenen tulisi olla uskonnollinen johtaja aiheutti ristiriitoja. Vielä Omaijadi-kalifien aikana islam pysyi koossa, mutta Abbasidi-kalifin aikana 600-luvun puolivälistä lähtien alkoi islam hajota osiin. Ensimmäisenä irtosi Andalusia (Espanja) 700-luvulla. 900-luvulla nykyisen Tunisian alueelle syntyi Fatimidien-kalifikunta. 900-luvulta lähtien kalifien valta lienee ollutkin lähinnä muodollinen.
Vaikka Islamilainen maailma menestyikin kaupan välittäjänä ja tieteellisissä tutkimuksissa, joutui sekin pian nöyrtymään. Vuonna 1258 islamin keskus Bagdad joutui mongolivyöryn alle, eikä se enää toipunut siitä. 900-luvulla alkoi myös eräs turkkilaisperäinen heimo, jota ryhdyttiin pian johtajansa mukaan kutsua ottomaaneiksi, vahvistua. Bysantti joutui nöyrtymään vuonna 1453. Ottomaanit pitivät hallussaan kalifin arvoa aina sen lakkauttamiseen vuoteen 1924.
Ottomaanitkin olivat uhka etenkin Euroopalle, mm. Wien pelastui 1683 vain koska Puolan kuningas Juhana Sabieski tuli apuun. 1800-luvulta lähtien valtakunta heikkeni valloitusten loputtua. Euroopan sairas mies joutui naapurien aluelaajennusten näyttämöksi. Etenkin Venäjä havitteli sen aluetta. Tilanne johti useisiin sotiin: Krimin sota 1853-56. Turkin sota 1877-78 jne. 1900-luvun alussa Balkan oli muutosten kourissa. Alueelle syntyi kiistoja. Ensimmäisessä maailmansodassa Turkki siirtyi keskusvaltojen puolelle. Sodan jälkeen sen alueet supistuivat ja Anatolian niemimaan ulkopuoliset islamilaisalueet liitettiin mandaattihallinnon piiriin. Pohjoinen Afrikka oli alistettu siirtomaiksi jo 1800-luvulla.
Maailmansotien välisenä aikana osa Lähi-idän islamilaismaista mm. Egypti saivat muodollisen itsenäisyyden, mutta todellinen itsenäistyminen tapahtui toisen maailmansodan jälkeen.
Islamille oli ominaista ettei sen kaikki laajentuminen perustunut sotilaallisiin valloituksiin. Se laajeni yhtä hyvin myös sopimusten ja kauppareittien välityksellä. Sen mahdista osa perustuikin suvaitsevaisuuteen, jolla se kohteli muita uskontokuntia. Vapaus harjoittaa omaa uskoa ja kevyemmät verot olivat yleensä hyvä houkutin.
Turkki
Vuosina 1912-13 Balkanin sodissa Turkki menetti kaikki Euroopan puoleiset alueensa albaanialaisille, kreikkalaisille ja serbeille. Italia miehitti Tripolin ja Dodekanesian. Rauhankonferenssissa Turkki sai Traakian mutta menetti Kreetan.
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 1914 Turkki joutui kahnauksiin ympärysvaltojen kanssa. Armenialaisista ei pidetty Turkissa, he olivat erillinen kansanosa joka heikensi Turkkia. Armenialaiset eivät olleet islaminuskoisia, vaan kristittyjä, ja armenialaisissa oli myös vauraita liikemiehiä, joista köyhät turkkilaiset talonpojat eivät pitäneet. Jotkut armenialaiset olivat liittyneet kristityn Venäjän puolelle ensimmäisessä maailmansodassa. Tämä johti turkkilaisten armenialaisiin kohdistuneeseen laajaan kansanmurhaan 1915. Venäjä, Englanti ja Ranska julistivat sodan Turkille. Aseleposopims 30.10.1918 johti Ottomaanivaltakunnan täydelliseen antautumiseen ja paloitteluun.
1920 jatkuneet aluekiistat Kreikan kanssa johtivat selkkaukseen. Myös Armenia oli julistautunut itsenäiseksi tasavallaksi Venäjän suojeluksessa jo toukokuussa 1918.
1923 pääkaupunki siirrettiin Konstantinopolista Ankaraan ja Turkki julistettiin tasavallaksi 29.10. Kemal Atatürkista tuli uudistusmielinen presidentti, joka toteutti maassa radikaaleja länsimaalaisia uudistuksia. 1925 siirryttiin kansainväliseen kalenteri- ja aikajärjestelmään sekä metrijärjestelmään vuonna 1931. Alkoholin käyttöä laillistettiin, lepopäivä muutettiin perjantaista sunnuntaihin ja ottomaanien kieli turkkilaistettiin, fets-päähineen käyttö lakkautettiin. Latinalainen kirjaimisto otettiin käyttöön virallisena kirjoitusasuna 1.11.1928. Konstantinopolin nimi muutetaan Istanbuliksi vuonna 1930. Uusi sukunimilaki määräsi vuonna 1934 jokaiselle turkkilaiselle sukunimen käytön. Uudistukset aiheuttivat myös laajaa vastarintaa ja sisäisiä kiistoja ja jopa salaliittoja.
Toisesta maailmansodasta Turkki pysyi puolueettomana tekemällä sopimukset Englannin ja Ranskan kanssa. Saksan kanssa tehtiin hyökkäämättömyyssopimus tammikuussa 1941. Kun liittoutuneet olivat jo käytännössä voittaneet sodan julistettiin sota Saksalle vuonna 1945. Monipuoluejärjestelmä toteutui käytännössä vasta sodan jälkeen. Turkki liittyi Natoon 1952. Maan sisäiset kriisit ja taloudelliset seikat johtivat ongelmiin ja väkivaltaisiin poliittisen toiminnan aaltoihin. Ihmisoikeudet ovat kärsineet näiden sisäisten kiistojen seurauksena. Pitkä kiista Kyproksesta ajoi Turkin ja Kreikan sodan partaalle. Rajuimmin poliittinen vastarinta on vuodesta 1988 lähtien tullut kurdeilta, joiden tavoitteena on jo pitkään ollut itsenäisen Kurdistanin perustaminen ja jatkuvan sorron lopettaminen. Islamilainen fundamentalismi ja sen kasvava agitaatio Turkin palaamiseksi islamilaisiin arvoihin on tuonut lisää sisäisiä ongelmia ja ristiriitoja myös naapurimaiden kanssa.
Turkin suurin tavoite 1990-luvulla on ollut poliittisen vakauden saavuttaminen joutumatta äärioikeiston, vasemmiston tai islamilaisten tahraamiksi. Turkista on tullut näkyvä osapuoli suunnitellussa yleisturkkilaisessa unionissa, joka käsittäisi myös entisen Neuvostoliiton turkkilaistasavallat -
Kirgizistan, Kazahstan, Uzbekistan, Turkmenistan, Azerbaidžan -Turkin halu liittyä Euroopan Unioniin on vaikeutumassa uudistusmielisemmän lainsäädön ja ihmisoikeuskysymysten puutteeseen.
Bir musibet bin nasihatten iyidir
