Venäjän ja Turkin sota 1877-1878

1800-luvulla käytiin Venäjän ja Turkin välillä kolme sotaa. Venäjän tarkoituksina oli päästä herruuteen Mustalla merellä ja vapauttaa Konstantinopoli islaminuskoisten käsistä sekä kristityt, kuten Balkanin ortodoksit, Turkin vallasta.

Balkanilla oli ollut tuolloin lukuisia kapinoita. 1876 levisi kapinahenki Bosniaan ja Bulgaariaan. Ja kun Ranskan ja Saksan konsulit Salonikissa murhattiin, Serbia julisti sodan Turkille, johon myös Montenegro yhtyi, oli näillä tapahtumilla strategisia vaikutuksia. Turkin verinen kapinan kukistaminen ja Sergian sodanjulistus mahdollistivat suunnitelman, jossa Venäjä, Itävalta-Unkari ja Balkanin vanhat sekä suunnitellut uudet valtiot sopivat Turkin valtakunnan jakamisesta. Maaperä sodalle oli siis luotu.

Venäjän "toimivan armeijan" ylipäällikkönä toimi suuriruhtinas Nikolai Nikolajevits ja Turkin sotavoimien kuuluisammaksi sotapäälliköksi kohosi Osman Nuri passa.

Sotatapahtumat olivat varsin verisiä, sillä taktiikkana oli pääasiassa lineaaritaktiikka, jossa painopisteitä tai saartamista ei juurikaan hyödynnetty, vaan pataljoonia ryhmitettiin riveittäin vihollisen eteen ja uskottiin jäljelle jääneiden hoitavan lähitaistelussa vihollisen joukot. Venäjällä noin neljännes sotilaista sai täyden koulutuksen, kun loppuosalle oli annettu vain reservikomppanioissa suoritettu lyhyt "kurssimuotoinen" koulutus. Sodan alussa oli 1/3 48 divisioonasta varustettu Berdan I tai II kivääreillä. Viisi divisioonaa käytti Karle-kivääreitä, rakuunajoukot Krnka-kivääreitä. Kasakoilla oli käytössään Albini-Baranov-kiväärit.  Turkissakaan ei täysipainoinen asevelvollisuus ollut yleistä, koska vain islaminuskoisille oli suotu aseenkanto. Turkin armeijalla oli käytössään englantilaisia Snider-kivääreitä, Martini-Peabody kivääreitä ja karbiinia ja  joitakin tuhansia Winchester m1873 musketteja joiden suurempi tulivoima tuotti venäläisille sodan kuluessa miestappioita.

Suomesta sotaan lähti syyskuun 4.1877 Suomen kaarti. Pataljoonan komentaja toimi eversti, vapaaherra Georg Edward Ramsay. Pataljoonan vahvuus upseereineen oli vajaa tuhat. Matka ja kuljetukset varsinaiselle sotatoimialueelle vei oman aikansa. Lopullinen jalkamarssi sotanäyttämölle alkoi 3.10.1877. Pataljoonan sai tulikasteensa 24.10 alkaen marssilla ja Gornyi Dubnjakin taistelulla, joka kääntyi voitoksi. Taistelussa Kaarti myös kärsi ensimmäiset tappionsa. Kenraali Ramsay sai nyt siirron Semenovin kaartinrykmentin päälliköksi. Suomen Kaartin päälliköksi nimitettiin eversti Viktor Napoleon Procopé.  Tätä seurasi Pravetsin tulitaistelu. Plevna antautui lopulta venäläisille joulukuun alussa, kun sitä piiritti 250000 miestä ja noin 700 tykkiä. Turkkilaisten vahvuus oli noin 40000 miestä.

  Suomen Kaartia lastataan junaan Helsingissä

Vaatetus ja sotavarustetilanne alkoi sodan kestäessä ja talven saavuttua heikentyä, mikä ei voinut olla heijastumatta sotilaiden terveydentilaan. Joulua vietettiin Vratsesissa erilaisissa majoissa. Marssi yli Balkanin vuoriston alkoi jouluaamuna. Tätä seurasivat Dalnyi Komartsin ja Vrasdebnan taistelut ja lopulta marssi Bulgarian nykyiseen pääkaupunkiin Sofiaan. Filippolin taistelun vuoro oli 17.1. Ajan tavan mukaan sodankäynti oli varsin veristä ja julmaa, eivätkä siviilitkään voineet aina välttyä ankeilta kohtaloilta. 

5.2.1878 alkoi marssi kohden Konstantinopolia, jonka porteille saavuttiin helmi-maaliskuun vaihteessa. Rauha solmittiin 3.3.1878. Lavantaudin raivotessa pataljoonassa aloitettiin kotiinpaluu 24.4. laivalla Odessan kautta ja Pietariin saavuttiin junalla toukokuun alussa 1878. 

Eversti, vapaaherra Georg Ramsay ja eversti  Victor Procopé saivat ansioistaan kultaiset sapelit urheudestaan. Kunniamiekoin palkittiin myös everstiluutnantti Sundman, kapteeni Bremer ja esikuntakapteeni Hausen. Valtioneuvos Winter nimitettiin todelliseksi salaneuvokseksi, lääkäri Wahlberg hovineuvokseksi, sotatuomari Ståhlberg laamanniksi ja pastori Rancken kenttärovastiksi. Sotaan osallistuneet saivat muistomitalin; taisteluun osallistuneet saivat mitalin, joka oli vaaleaa pronssia. Tumma pronssinen mitali jaettiin muille osallistuneille. Hopeisena mitali myönnettiin vain niille, jotka olivat mukana Sipka-solan- ja Armeniassa olevan Bajasetin puolustuksessa (Suomen Kaarti ei osallistunut niihin). Sodan alkuvaiheessa tapahtuneeseen Tonavan ylitykseen Romaniassa osallistuneet saivat siitä muistoristin (Trecerea Dunarii-risti).

Suomalaisia aliupseereita ja sotilaita kaatui 24. Upseereita haavoittui 6, miehistöä ja aliupseereita 98. 11 upseeria sairastui, kuolettavasti 2. Aliupseereita ja miehistöä sairastui 541, joista menehtyi ainakin 57. 52 jäi sairastamaan Odessaan.

Kaartin miehistö ja alipäällystö sai Turkin sotaretkensä ansioista neljä III luokan- ja satayksi IV luokan Pyhän Yrjön Sotaritarikunnan  kunniamerkkiä. Suomen Kaarti korotettiin Vanhaksi Kaartiksi.

Turkki joutui solmimaan Venäjälle edullisen San Stefanon rauhan. Suurvallat olivat lopputulokseen kuitenkin tyytymättömiä, ja koolle kutsuttiin  Berliinin kongressi, jossa Venäjän voitot tehtiin lähes mitättömiksi. 

arvonimet - keisarit ja kenraalikuvernöörit - ritarikunnat - Suomen sotaväki - värvätty ja ruotujakoinen sotaväki - Turkin sota - Suomen sota